Kotona ollaan. Home again.
Tavarat on purettu laukuista kaappeihin ja hyllyihin. Jotain uupuu. Kuten opiskelijakortti ja sen sellaista. Jossain kai matkalla. Huomenna yritän käydä ruikuttamassa uuden. En jaksa etsiä enää.
Baarin takana ei olekaan niin paljon töitä kun olisin kuvitellut. No, asioilla on tapana järjestyä, joten eiköhän tässä vielä jotain ilmaannu. Toisaalta ei edes jaksa koko aikaa stressata.
Tänään on Tartto ollut mielessäni enemmän kuin eilen. Ajelin edestakaisin Elimäelle moikkaamaan iskää ja Ottoa ja siinä oli pari mukavaa tuntia autossa aikaa ajatella. Ihmeellisiä harmituksia tekemättömistä asioista, mutta sellainenhan minä olen. Ja toisaalta hymyjä hassuista jutuista, jotka tulivat mieleeni. Eilen luin lehteä ja käänsin hintoja krooneiksi. Hullua. Kuka nyt maksaa kalkkunasalaatista 15o kroonia!! Haloo! Se on ryöstöä. Sitten hymyilin itselleni ja mietin, että ehkä ihan hyvä, että mietin hintoja. Opinpahan olemaan pihi :-)
Kotona on kivaa olla. Jacken vieressä on hyvä nukkua. Oma sänky on aika ihana, vaikkakin vaihdon tarpeessa. Näin sitä alkaa ajatella aika nopeasti aika tavallisia asioita. Sitten välillä tulee taas harmitus, että miksi en sittenkin pohtinyt gradu Tartossa -korttia tarkemmin. Heh. Vuoristorataa.
Jan ja Johannes tulee huomenna. Pientä lohtua vaihtari-ikävään. Mennään Suokkiin ja mökille. Kivaa. Sitten pojatkin jo palaa pian kotimaahansa. Jättivät muuten viimeiseen mahdolliseen päivään lentonsa, toivotaan, että kaikki menee hyvin.
Jan: Nice that you are reading my blog, without understanding, but still. So nice that you are coming here to visit me! And sure, I will tell you what I wrote on the ferry boat on my way home.
sunnuntai 1. heinäkuuta 2007
torstai 28. kesäkuuta 2007
28.6. Matkalla kotiin
Laivassa. Tässä sitä istutaan. Alkaa olla Tartu Spring 2007 todellakin loppusuoralla. Viime yö tuli valvottua, mikä ei ehkä ole yllätys. Kunhan hengailtiin. Aamulla hyppäsin bussiin, kävin Francescon kanssa aamukahvilla lentokentällä ja nyt olen laivassa. Lähes kaikki suomalaiset päätti sitten matkustaa eri aikaan, eri laivoilla, mutta samana päivänä kotiin. heh.
Uskomaton olo. En oikein tiedä, mihin tässä ollaan matkalla. Kotiin kyllä. Mutta toivon, että nämä kevään ihmiset eivät katoa, vaikka osalle varmasti niin tapahtuukin. Nyt olisi jo hyvä aika kirjoittaa s-posteja ympäri Eurooppaa, kun kerta istun kaksi tuntia laivassa ja täällä on langaton verkko, mutta osoitteet on tietenkin toisessa laukussa ja laukku tavarasäilössä. Just näin. Aivot vähän jumissa, johtunee vähäisistä yöunista.
Jännittää ja surettaa. Toisaalta olen tosi iloinen. Mukavia muistoja ja unohtumattomia juttuja on matkalaukkuni pullollaan, kyllä näin kelpaa. Mutta silti. Pian sitä varmasti tottuu taas arkeen Suomessakin, siihen ettei oleminen olekaan enää väliaikaista, vaan täysin tavallista arkea ruuhkabusseineen ja työvuoroineen. Nyt sitä toivoo, että tämä kevät olisi ollut edes vähän pidempi. Vähän vielä. Vähän lisää.
Tartto. On jännä nähdä jonain päivänä sama kaupunki ilman niitä ihmisiä, jota tekivät siitä minulle jotain kodin tapaista. Paikan, jossa oli hyvä olla, vaikka välillä kiukuttikin. Välillä kiroiltiin oikein kunnolla ja potkittiin jäistä Kaarisiltaa. On myös tullut pohdittua, onko viron kielessä ollenkaan sanaa asiakaspalvelu, ja kävelty jälleen kiukuttelun jälkeen Dolceen pitsalle parantamaan oloa. Yleensä helpotti. Mutta nyt jo tiedän, ettei kaupunki ole sama, kun sinne palaa uudelleen.
Toivon, että olen oppinut jotain. Jos en muuta, niin paljon huonoja vitsejä, joita en enää muista. :-)
Matkakohteita seuraaville vuosille riitää. Saksa. Italia. Belgia. Brasiliassakin voisi käydä :-). Turkkiinkin kutsuttiin. Ja ja ja ...
Tänä keväänä on juotu olutta ja parannettu maailmaa varmasti monen vuoden edestä. Joo. Niin. Olutta. A.le Coqia ei ehkä tule ikävä, eikä muutamaa hullua humalaa. Mutta sitä, mitä pöydän ympärillä olutta juodessa puhuttiin, keksintöjä, joita keksittiin, unelmia, joita jaettiin. Voisinko päästä oikeasti edes hetkeksi takaisin?
Uskomaton olo. En oikein tiedä, mihin tässä ollaan matkalla. Kotiin kyllä. Mutta toivon, että nämä kevään ihmiset eivät katoa, vaikka osalle varmasti niin tapahtuukin. Nyt olisi jo hyvä aika kirjoittaa s-posteja ympäri Eurooppaa, kun kerta istun kaksi tuntia laivassa ja täällä on langaton verkko, mutta osoitteet on tietenkin toisessa laukussa ja laukku tavarasäilössä. Just näin. Aivot vähän jumissa, johtunee vähäisistä yöunista.
Jännittää ja surettaa. Toisaalta olen tosi iloinen. Mukavia muistoja ja unohtumattomia juttuja on matkalaukkuni pullollaan, kyllä näin kelpaa. Mutta silti. Pian sitä varmasti tottuu taas arkeen Suomessakin, siihen ettei oleminen olekaan enää väliaikaista, vaan täysin tavallista arkea ruuhkabusseineen ja työvuoroineen. Nyt sitä toivoo, että tämä kevät olisi ollut edes vähän pidempi. Vähän vielä. Vähän lisää.
Tartto. On jännä nähdä jonain päivänä sama kaupunki ilman niitä ihmisiä, jota tekivät siitä minulle jotain kodin tapaista. Paikan, jossa oli hyvä olla, vaikka välillä kiukuttikin. Välillä kiroiltiin oikein kunnolla ja potkittiin jäistä Kaarisiltaa. On myös tullut pohdittua, onko viron kielessä ollenkaan sanaa asiakaspalvelu, ja kävelty jälleen kiukuttelun jälkeen Dolceen pitsalle parantamaan oloa. Yleensä helpotti. Mutta nyt jo tiedän, ettei kaupunki ole sama, kun sinne palaa uudelleen.
Toivon, että olen oppinut jotain. Jos en muuta, niin paljon huonoja vitsejä, joita en enää muista. :-)
Matkakohteita seuraaville vuosille riitää. Saksa. Italia. Belgia. Brasiliassakin voisi käydä :-). Turkkiinkin kutsuttiin. Ja ja ja ...
Tänä keväänä on juotu olutta ja parannettu maailmaa varmasti monen vuoden edestä. Joo. Niin. Olutta. A.le Coqia ei ehkä tule ikävä, eikä muutamaa hullua humalaa. Mutta sitä, mitä pöydän ympärillä olutta juodessa puhuttiin, keksintöjä, joita keksittiin, unelmia, joita jaettiin. Voisinko päästä oikeasti edes hetkeksi takaisin?
keskiviikko 27. kesäkuuta 2007
27.6. Viimeistä viedään
Viimeinen päivä Tartossa. Näin se aika sitten humahti. Nopeasti.
Ihmeellistä.
Juhannus meni mukavasti Saaremaalla, vaikkakaan kaikki ei ihan ollut sitä, mitä oltiin varattu ja mökit oli mitä oli, meillä oli oikein mukavaa. Grillausta ja oleilua. Perusmeininki. Saaremaalla tosin olisi voinut viettää kauemminkin, sillä nyt tuli oikeastaan nähtyä vain metsää.
Huomenna kotiin. Tavarat on jo melkein pakattu. Jacke lähti juuri kotiin, pakoon viimeisen päivän touhuja. Nyt mietin, mitä tekisin. Pitäisi käydä laitoksella. Pitäisi käydä kirjakaupassa. Pitäisi myös muistaa nauttia. Tosin tännehän pääsee, enkä varmasti lähde täältä viimeistä kertaa.
En oikein tiedä miltä tuntuu, enkä oikein osaa kirjoittaa. Viime viikot ovat menneet niin kamalaa vauhtia. Kun koululoppui, huomaisimme myös, ettei oikeastaa ole väliä, mikä viikonpäivä on, tai onko viikonloppu. Heh. Hauska tunne. Ellan kanssa myös todettiin, ettei kalenteria ole tullut avattua sitten maalis-huhtikuun. Ei ole tarvinut.
Nyt kun vaihtariporukka alkaa olla kutistunut niin pieneksi, että meidät voi laskea kahden käden sormilla, alkaa kyllä olla sellainen olo, että ihan kivaa tulla kotiin. Ikävä tulee kyllä. Kaikkia. Kaikkea.
Ehkä jatkan tänään vielä. Ehkä en.
Ihmeellistä.
Juhannus meni mukavasti Saaremaalla, vaikkakaan kaikki ei ihan ollut sitä, mitä oltiin varattu ja mökit oli mitä oli, meillä oli oikein mukavaa. Grillausta ja oleilua. Perusmeininki. Saaremaalla tosin olisi voinut viettää kauemminkin, sillä nyt tuli oikeastaan nähtyä vain metsää.
Huomenna kotiin. Tavarat on jo melkein pakattu. Jacke lähti juuri kotiin, pakoon viimeisen päivän touhuja. Nyt mietin, mitä tekisin. Pitäisi käydä laitoksella. Pitäisi käydä kirjakaupassa. Pitäisi myös muistaa nauttia. Tosin tännehän pääsee, enkä varmasti lähde täältä viimeistä kertaa.
En oikein tiedä miltä tuntuu, enkä oikein osaa kirjoittaa. Viime viikot ovat menneet niin kamalaa vauhtia. Kun koululoppui, huomaisimme myös, ettei oikeastaa ole väliä, mikä viikonpäivä on, tai onko viikonloppu. Heh. Hauska tunne. Ellan kanssa myös todettiin, ettei kalenteria ole tullut avattua sitten maalis-huhtikuun. Ei ole tarvinut.
Nyt kun vaihtariporukka alkaa olla kutistunut niin pieneksi, että meidät voi laskea kahden käden sormilla, alkaa kyllä olla sellainen olo, että ihan kivaa tulla kotiin. Ikävä tulee kyllä. Kaikkia. Kaikkea.
Ehkä jatkan tänään vielä. Ehkä en.
lauantai 16. kesäkuuta 2007
Kuvia ja tunnelmia
Maisan ja Steffenin grillipiiri kokoontui jälleen. mmm....
Sen jälkeen joimme laittomasti olutta joen rannassa ja perustimme bändin.
Karaokea, kyllä...ja katolla kiipeilyä.
Annukan kanssa Maailmassa.Ja vielä lopuksi minä. Olen näköjään joskus meikannutkin täällä, vaikka kaikissa kuvissa näyttää olevan sellanen aika luonnollinen, vähän lihonnut Maisa.
15.6. perjantai
Ahdistavia ajatuksia ja odotusta.
Koti. Kuulostaa aika ihanalta. Oma ovi. Oma kieli. Oma. Odotan kovasti kotiin tuloa. Vaikka tiedän jo nyt, että kaikki se, minkä on saanut autuaasti unohtaa puoleksi vuodeksi, avautuu jälleen edessäni kuin kirja, jonka olisin sulkenut viime talvena ja avaan nyt uudelleen. Kirjan sisällysluettelo on jokseenkin tylsä: Gradu. Työpaikka. Mikä minusta tulee isona? Onneksi on myös mukavia asioita, joita odottaa. Jacke. Ystävät. Koti. Espressokeitin. Kampelan olutvalikoima. Kuitenkin pienen pieni ahdituspeikko on muuttanut takaraivooni asumaan. Se on nyt tuonut asuntoonsa jo sohvan, pelkään että pian myös television tai ystäviä, sillä sitten se viettäisi asunnossaan aika paljon aikaa. Hiton kaveri. Ei sille häätöäkään osaa antaa. Mihin se raukka sitten menisi? Mutta siis kiva peikko muuten, mutta kun se osaa olla välillä niin hemmetin ilkeä. Esittää kysymyksiä. Mitä minä osaan? Missä ovat kaikki hyvät opiskeluaikana luodut suhteet ja verkostot? Mitä haluan tehdä? Missä olen hyvä? Mistä haluan tietää enemmän? Mirkku vielä blogillaan onnistui piristämään peikkoani kummasti. Siksi siis kello kaksi yöllä valitan kaverista pääni sisällä. Puhun hänestä ja tarkoitan itseäni.
Pimeä Tartto taitaa olla toinen kotini. Illat täällä ovat kauniita. Valot ovat pehmeitä ja varjot pimeitä. Joki muuttuu öljymäiseksi, mutta siis kauniiksi. Kadut ovat hämäriä, mutta eivät varsinaisesti pelottavia. Siellä täällä juoksee kissoja ja ihmiset pitävät ikkunoita auki. Voisin kuvitella, että Helsingissä on ollut sama tunnelma vuosikymmeniä sitten.
Olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa selvää gradu mahdollisuudesta täällä. Vaikeaa ja hirveää säätämistähän se olisi ollut, kiitos pedagogisten opintojen, mutta ei varmasti mahdotonta. Ilmoittauduin graduseminaariin Helsinkiin. Haluanko sinne tosiaan? Mitä minä suomen kielestä tiedän. Välillä tuntuu, että pieninpäänkin asiaan tarvisi kaivaa Itkosen Kieliopas kehiin tai kilauttaa kaverille. Hitto. Ehkä sittenkin vaihdan vielä alaa. Haen kauppakorkeaan ja alan tehdä rahaa. Perustan firman, Annukan kanssa, konsulttiyritys ja kirjasarja. Nimikin on jo keksitty ja kirjasarjan kolme ensimmäistä osaa käsikirjoitettu päissämme, selvin päin :) Annukka: menen teettämään paidat ensi viikolla, jos mulla on rahaa. Tai sitten haen lukemaan estetiikkaa. Tai meriarkeologiaa. Tai altaistiikkaa, vaikka en edes tiedä mitä se on.
Hyvää yötä. Kiitos.
Koti. Kuulostaa aika ihanalta. Oma ovi. Oma kieli. Oma. Odotan kovasti kotiin tuloa. Vaikka tiedän jo nyt, että kaikki se, minkä on saanut autuaasti unohtaa puoleksi vuodeksi, avautuu jälleen edessäni kuin kirja, jonka olisin sulkenut viime talvena ja avaan nyt uudelleen. Kirjan sisällysluettelo on jokseenkin tylsä: Gradu. Työpaikka. Mikä minusta tulee isona? Onneksi on myös mukavia asioita, joita odottaa. Jacke. Ystävät. Koti. Espressokeitin. Kampelan olutvalikoima. Kuitenkin pienen pieni ahdituspeikko on muuttanut takaraivooni asumaan. Se on nyt tuonut asuntoonsa jo sohvan, pelkään että pian myös television tai ystäviä, sillä sitten se viettäisi asunnossaan aika paljon aikaa. Hiton kaveri. Ei sille häätöäkään osaa antaa. Mihin se raukka sitten menisi? Mutta siis kiva peikko muuten, mutta kun se osaa olla välillä niin hemmetin ilkeä. Esittää kysymyksiä. Mitä minä osaan? Missä ovat kaikki hyvät opiskeluaikana luodut suhteet ja verkostot? Mitä haluan tehdä? Missä olen hyvä? Mistä haluan tietää enemmän? Mirkku vielä blogillaan onnistui piristämään peikkoani kummasti. Siksi siis kello kaksi yöllä valitan kaverista pääni sisällä. Puhun hänestä ja tarkoitan itseäni.
Pimeä Tartto taitaa olla toinen kotini. Illat täällä ovat kauniita. Valot ovat pehmeitä ja varjot pimeitä. Joki muuttuu öljymäiseksi, mutta siis kauniiksi. Kadut ovat hämäriä, mutta eivät varsinaisesti pelottavia. Siellä täällä juoksee kissoja ja ihmiset pitävät ikkunoita auki. Voisin kuvitella, että Helsingissä on ollut sama tunnelma vuosikymmeniä sitten.
Olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa selvää gradu mahdollisuudesta täällä. Vaikeaa ja hirveää säätämistähän se olisi ollut, kiitos pedagogisten opintojen, mutta ei varmasti mahdotonta. Ilmoittauduin graduseminaariin Helsinkiin. Haluanko sinne tosiaan? Mitä minä suomen kielestä tiedän. Välillä tuntuu, että pieninpäänkin asiaan tarvisi kaivaa Itkosen Kieliopas kehiin tai kilauttaa kaverille. Hitto. Ehkä sittenkin vaihdan vielä alaa. Haen kauppakorkeaan ja alan tehdä rahaa. Perustan firman, Annukan kanssa, konsulttiyritys ja kirjasarja. Nimikin on jo keksitty ja kirjasarjan kolme ensimmäistä osaa käsikirjoitettu päissämme, selvin päin :) Annukka: menen teettämään paidat ensi viikolla, jos mulla on rahaa. Tai sitten haen lukemaan estetiikkaa. Tai meriarkeologiaa. Tai altaistiikkaa, vaikka en edes tiedä mitä se on.
Hyvää yötä. Kiitos.
tiistai 12. kesäkuuta 2007
12.6. tiistai
Ei nyt opiskelu maistu lainkaan. Tämänkin päivän olen saanut kulutettua syömällä ja olemalla. En ole edes lukenut.
Hullunkurista on myös, että sitä ottaa puhelimen käteensä soittaakseen itselleen lounasseuraa ja samalla hetkellä tajuaa, ettei numeronhaltija ole enää edes koko maassa. Toisaalta on tosi kivaa olla niitä viimeisiä, jotka lähtee. Ajateltiin tehdä jotain kivaa viimeisinä iltoina. Suurin osa nyt täällä olevaista lähtee tossa 27. -29.päivä. Juup.
Viikonloppukin meni ihan vaan chillaillessa. Perjantaina oli Claudion läksiäiset, lauantaina jälleen grilliä ja chilliä ja sunnuntaina hengailin Steffenin kanssa, joka sitten lähti maanantai aamuna kotiin Saksaan.
Tänään olen miettinyt kuinka moneen asiaan suhtaudunkaan nyt aika erilailla, kun tänne tullessa. Ensimmäinen asuntoni oli kyllä aika mielenkiintoinen, mutta kyllä kai sielläkin olisin selvinnyt. Edua on jo vähän ikävä, tytöt lähti viime viikolla rahattomina Turkkiin heittelenmään tulikeppejä ja myymään koruja. Extreme-matkailua. Mutta siis on tämä asunto ollut aika mukava ja ennen kaikkea, olen saannut olla täällä myös rauhassa, kun olen halunnut. Huomenna mennään Martan ja Janinan kanssa syömään. Soila siis muutti kämpästä pois jo aiemmin, kun tahtoivat saksalaisen poikaystävän kanssa vähän omaa rauhaa. Mutta olen oppinut sulkemaan silmäni: villakoiria, kylppärissä lojuvia vaatteita, kylppärin lattiaan (ja joka paikkaan) tarttuvia hiuksia, likaisia astioia (sen osasin kyllä jo aiemmin), eteiseen kertyvä pullokasa, joista suurin osa on varmaan minun. Hullua. Sitä tulee hyvin toimeen ilman imuria tai edes kunnollista moppia. Pitää varmaan kuvata tätä kämppää, niin näätte, missä läävässä olen asunut. Vaikkakin tämä on ehdottomasti jopa siisteimmästä päästä.
Huomenna kirjoitan. Oikeesti. Esseen. 10 sivua. Kivaa.
torstai 7. kesäkuuta 2007
7.6. torstai
Ja helle jatkuu.
Täällä on hirvittävän suuria hyttysiä ja ampiaisia. Ja punkkeja on kuulemma paljon, ja niistä voi saada aivokalvontulehduksn, kyllä kesä on kiva. Mutta siis oikeesti ne on isoja. Voin ottaa niistä kuvia niin uskotte. Se ei kyllä ollut suuri, joka melkein hukkui oluttuoppiini, mutta osa on. Ja ampiaiset on ainakin kaksi kertaa suurempia. Epäilen, että tässä maassa harrastetaan jotain geenimanipulaatiota.
Eräänä helleiltana lähdin käymään neloskerroksessa oluella ja unohdin sitten huoneeseeni valot päälle ja ikkunan auki. Oli oikein mukavaa tulla takaisin, kun huone oli jokseenkin täynnä itkoita. Perkele. Oli oikein rauhallinen ja mukava yö.
Huomasin juuri, että olen taas koko viikon hengaillu poikien kanssa. On kyllä aika outoa. Tai no siis eilen olin kyllä konsertissa seurueessa, jossa Steffen oli ainut poika. :-) Oltiin katsomassa kokoonpanoa nimeltä Kesköö, joka soitti folkahtavaa jazziin ja sen sellaiseen vivahtavaa mukavaa musiikkia. Oli oikein hauskaa, vaikkakin huomasin, että olisi ehkä ollut jopa parempi, jos en olisi ymmärtänyt vironkielisiä sanoituksia, olivat nimittäin sen verran korneja. "Olisin sun aamiainen.."
Nyt ollaan varmaan lähdössä ulos istumaan ja ehkä oluelle. Annukka, eräs ihanimmista ihmisistä täällä, muuttaa huomenna kesäksi Suomeen. Eli taas hyvä syy istua terassilla, kun joku on lähdössä.
Halauksia.
Täällä on hirvittävän suuria hyttysiä ja ampiaisia. Ja punkkeja on kuulemma paljon, ja niistä voi saada aivokalvontulehduksn, kyllä kesä on kiva. Mutta siis oikeesti ne on isoja. Voin ottaa niistä kuvia niin uskotte. Se ei kyllä ollut suuri, joka melkein hukkui oluttuoppiini, mutta osa on. Ja ampiaiset on ainakin kaksi kertaa suurempia. Epäilen, että tässä maassa harrastetaan jotain geenimanipulaatiota.
Eräänä helleiltana lähdin käymään neloskerroksessa oluella ja unohdin sitten huoneeseeni valot päälle ja ikkunan auki. Oli oikein mukavaa tulla takaisin, kun huone oli jokseenkin täynnä itkoita. Perkele. Oli oikein rauhallinen ja mukava yö.
Huomasin juuri, että olen taas koko viikon hengaillu poikien kanssa. On kyllä aika outoa. Tai no siis eilen olin kyllä konsertissa seurueessa, jossa Steffen oli ainut poika. :-) Oltiin katsomassa kokoonpanoa nimeltä Kesköö, joka soitti folkahtavaa jazziin ja sen sellaiseen vivahtavaa mukavaa musiikkia. Oli oikein hauskaa, vaikkakin huomasin, että olisi ehkä ollut jopa parempi, jos en olisi ymmärtänyt vironkielisiä sanoituksia, olivat nimittäin sen verran korneja. "Olisin sun aamiainen.."
Nyt ollaan varmaan lähdössä ulos istumaan ja ehkä oluelle. Annukka, eräs ihanimmista ihmisistä täällä, muuttaa huomenna kesäksi Suomeen. Eli taas hyvä syy istua terassilla, kun joku on lähdössä.
Halauksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
