22.4. sunnuntai. Helsinki

Suomi, ihana Suomi. Kylmää, tuulta, vettä ja vielä kylmenpää. Mutta onpas kivaa olla käymässä. Perjantaina lähdimme Tartosta kuudelta ja Helsingissä olimme jo puoli kaksitoista. Hassu olo, kun aamullä lähti nuorisovankilasta ja jo ennen puolta päivää haistoi Helsingin kevään.

Keskiviikon ruokafestareilla Suomi-pöytä oli menestys. Muilla mailla oli liput käytävällä ja musiikki soi. Meillä oli ruutupaperille kirjoitettu "Finland"-kyltti ja maripaidat. Ja Fisua. Paljon Fisua, joka silti loppui. Juustot katosivat, lohivoileivät katosivat, salmiakit katosivat. Meidän kämpällä oli ruuhkaa ja pöydän ympärillä kuhisi. Hernekeitto näytti ehkä liian eksoottiselta, mutta sekin meni kun keksittiin oikea markkinointikeino: "Ei Fisua, ilman hernaria!" Ja sinne uppos. Olimme ylpeitä. Juhlat tosin hiljenivät ihmeen aikaisin, koska suurin osa ihmisistä oli torstaiaamuna lähdössä Venäjän reissulle kello kuudelta. Taas voi miettiä ihanaa virolaista järjestelytaitoa, vaihtariohjelmaa keskiviikkoillaksi ja viikonlopuksi reissuun. Järki käteen tai palautetta tulee!

Torstaina kävin Soilan kanssa teatterissa katsomassa Norway.today. Oli aivan loistava näytelmä. Ja minä ymmärsin! Sain selvää, mitä ne puhui. Pysyin kärryllä. Opin sanoja: alla kukkuma, pudota. Niin mielettömän hieno tunne. Nyt kun vielä joku alkais laittaa sanoja mun suuhun, niin ehkä puhuisinkin kieltä kotiin tullessani.

Nyt kuitenkin Helsingissä vielä huomiseen. Etelään kuuden lautalla, Annukka tulee yhtä matkaa. Ja Niko liittyy seuraan Tallinnasta. Niko on siis jenkkipoika, joka tuli yhtä matkaa Helsinkiin. Opiskelee viroa ja puhuukin sitä lähes ymmärrettävästi. Jenkkiaksentti tosin tuo viroon oman pienen eksoottisen lisän. Kuvitelkaapa vaikkapa sana räägin tulemaan amerikkalaisen suusta.

No, ensi viikolla on sitte kuuluisat Tudengi Päevad. Saa nähdä saadaanko lautta kasaan ja laskemmeko Emajõgea, mutta jotain hauskaa varmasti teemme. Ja Riku ja Liisa tulee torstaina kylään, lupasin jo että menenne painamaan nappia.

Halauksia.